Tervetuloa tutustumaan yhdistykseemme ja sen toimintaan

 

Lahden seudun Sihteerit ja Assistentit ry on merkitty rekisteriin 1.7.2005. Sitä ennen yhdistys toimi Sihteeriyhdistys ry:n Lahden jaostona vajaat 30 vuotta.

Jäseniä on yhteensä noin 70. Jäsenistö koostuu Päijät-Hämeen alueen sihteereistä, assistenteistä, koordinaattoreista ja muista toimiston ammattilaisista.

 

Verkostoituminen kannattaa

Lahden Seudun Sihteerit ja Assistentit ry:n tarkoituksena on jäsenkunnan yhdyssiteenä toimiminen ja ammattitaidon kehittäminen sekä henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin edistäminen.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää yhteisiä tilaisuuksia, koulutusta, tutustumiskäyntejä, opintomatkoja sekä muuta vastaavaa toimintaa.

Yhdistys ei puutu ammattiyhdistysliikettä, puoluepolitiikkaa eikä uskonnollisia suuntia koskevaan toimintaan.

Yhdistyksen asioista päättää yhdistyksen varsinainen kokous. Kokouksessa valitaan mm. hallitus, päätetään tilipäätöksen hyväksymisestä sekä vahvistetaan talousarvio.