Menneet tapahtumat 2012

Vuonna 2012 tapahtunutta

 

Tyyli-ilta Lahden Your FACE liikkeessä Triossa tiistaina 24.1.2012 klo 19-21

Vuoden ensimmäinen tapahtuma kokosi 14 jäsentä tyyli-iltaan Your FACE liikkeeseen, joka oli varattu kokonaan käyttöömme parituntisen ajaksi. Illan aikana liikeen asiantuntevat myyjät Tiina Kannisen johdolla antoivat vinkkejä kevään pukeutumiseen ja asukokonaisuuksien rakentamiseen sekä tarjosi tuotteet -20% alennuksella. Hiusmuotoilukeskus & Meikkistudio D’LUX:in Christian Patrikainen antoi meikkivinkkejä ja näytti, miten tehdään huolellinen arkimeikki. Malleina toimivat yhdistyksemme jäsenet.

Yritysvierailu Teknowarelle 15.2.2012

Keskiviikkona 15.2. vieraili 17 jäsentä Teknowarella, joka on julkisen liikenteen ajoneuvojen sisävalaistusjärjestelmiin sekä kiinteistöjen ja laivojen turvavalaistusjärjestelmiin erikoistunut asiantuntijayritys Lahdessa Ilmarisentiellä. Illan emäntinä toimivat jäsenemme Carita Wallenius ja Marketta Järvi. Herkullisen iltapalan lomassa tuotantopäällikkö Jyrki Junttila kertoi meille Teknowaresta ja esitteli tehtaan.
MARIMARI esitteli putiikkinsa tuotteita, joista pääsimme sovittelemaan ja tekemään uusia kevätvaatehankintoja.


Yhdistyksen vuosikokous kaupungintalolla ti 27.3.

Ennen kokousta klo 17-18 pääsimme tutustumaan kaupungintaloon mainion oppaamme Helli Jalaksen johdolla. 
Vuosikokous pidettiin Lahden kaupunginvaltuuston esittelyhuoneessa. Uusiksi hallituksen jäseniksi erovuoroisten tilalle valittiin Eija Säynätmäki ja Maria Grahl. Kokouksessa päätettiin yksimielisesti nostaa jäsenmaksu 45 euroon (eläkeläiset 25 €). Äänestimme myös loppuvuoden koulutuksen aiheesta, enemmistö kannatti aiheeksi viestintää. 
Kokoukseen osallistui 15 yhdistyksen jäsentä, kokouksen puheenjohtajana toimi Marsa Laiho.

Työhyvinvointikoulutus 25.4.2012

Työhyvinvointikoulutukseen osallistui 15 jäsentä. Koulutuksen pääsimme pitämään Handelsbankenin uusiin tiloihin, isäntinämme apulaiskonttorinjohtaja Jouko Iso-Kuortti ja sijoitusneuvoja Eeva Keskikylä. Handelsbankenin puheenvuoron jälkeen innostava kouluttajamme, toimitusjohtaja, FM Reijo Jouttimäki Susinno Oy:stä johdatti meidät pohtimaan ryhmissä työhyvinvointiin liittyviä osa-alueita.

Puistopicnic 7.6.2012

Kevään viimeinen tapahtuma, puistopicnic 7.6.2012, keräsi Pikkuveskulle 11 jäsentä jooga-venytysten ja kuoharin ääreen.

Sää suosi tapahtumaamme, ja upeassa auringonpaisteessa venyttelimme jooga-ohjaaja Christinen esimerkin mukaan.
Picnic purtavana kuohuviinin kanssa napostelimme tuoreita mansikoita ja pieniä makeita ja suolaisia paloja.

Parituntisen päätteeksi osa lähti hyvillä mielen kotiin ja osa reipastui vielä tutustumaan sataman tarjontaa. Ilta oli varsin ihana päätös yhdistyksen tapahtuma keväälle ja rentouttava alku kesän vietolle.

Kehittämiskokous Viinitila Pihamaalla 30.8.

Suuntasimme viettämään kehittämiskokousta Kalkkisiin Viini-ja puutarhatila Pihamaalle. Pihamaan emäntä kertoi meille tilan kuulumisista ja viinimestari Mikko Hasu maistatti tilan viinejä ja kertoi suomalaisten marjaviinien valmistuksesta. Kokouksen jälkeen pääsimme vielä nauttimaan Pihamaan herkuista ja tekemään lähiruokaostoksia tilan myymälästä.
Viinitilan palkittuja viinejä saa ostaa sekä Pihamaan tilamyymälästä että Heinolan Heilistä.
Kokouksessa ruodimme yhteisesti yhdistyksen toiminnan plussia ja miinuksia sekä mietittiin kehittämiskohteita. Puheenjohtaja Sanni kertoi toiminnan suunnittelusta ja tulevista tapahtumista, uudet yhdistyksen logo-sateenvarjot olivat myös myynnissä. Kehittämiskokouksessa oli mukana 17 jäsentä.
Vuoden empaatikoksi valittiin Anne Karppinen Lahti Energialta ja hänelle ojennettiin kiertopalkinto karhu.

Tutustuminen urheilukeskukseen syyskuussa

Keskiviikkona 26.9.2012 näimme ja koimme Lahden urheilukeskuksen tarjontaa yhdeksän sihteerin voimin, isäntinämme Ravintola Voitto, Lahden hiihtomuseo ja T2 Elämyspalvelu Oy.
Mäen huipulle ihailemaan Lahden maisemia meidät johdatti T2 Elämyspalvelujen Antti Inkinen, joka kertoi eri mahdollisuuksista kokea hyppyrit ja hiihtokeskus osana erilaisia tilaisuuksia. Tutustuimme hiihtomuseoon ja kokeilimme omaa ponnistusvoimaa ja ajoitusta mäkihyppysimulaattorissa, mukavan illan kruunasi Ravintola Voiton valmistama herkullinen iltapala.

Lokakuun Teatteriretki Tampereelle

Yhdistyksen 21 innokasta jäsentä ja kaksi vierasta vietti la 13.10. päivän Tampereella shoppailun ja kulttuurin äärellä. Matka taittui mukavasti SJOY:n bussilla aikataulussa Tampereelle, jossa jalkauduimme kukin halujensa mukaan shoppailemaan tai kyläilemään kaupungille.
Osa porukasta nautti yhteisen mutta omakustanteisen päivällisen ravintola Stefansissa. Pihviravintolan tarjonta oli erinomaista! Kelpo kuskimme antoi kyydin ravintolalta teatterille ja vatsa täynnä pääsimme seuraamaan Liz musikaalia jossa Maria Lund ja Sinikka Sokka tekivät upean suorituksen Elisabeth Taylorina. Retkeen osallistuneet kehuivat reissua onnistuneeksi ja toivoivat lisää vastaavia matkoja.

Marraskuun koulutus: Tehokkuuta tiedottamiseen, Hotelli Tallukka

Ke 7.11. matkasi 22 sihteeriä Hotelli Tallukkaan. Uusi yrittäjä, hotelli- ja ravintola-alalla pitkään toiminut Nina Koponen toivotti meidät tervetulleiksi ja kertoi Tallukan uusista kuulumisista. Maittavan iltapalan Vesijärviravintolaan oli meille valmistanut henkilökuntansa kanssa Tallukan uusi keittiömestari Teiju Vesa. Tallukka oli mukana Jyrki Sukulan "Kuppilat Kuntoon" -ohjelmassa ja on nyt virittänyt ravintolan ja keittiön hienoon kuntoon! 
Iltapalan jälkeen siirryimme Päijänteen puolelle taloa miettimään tehokkaan kirjallisen viestinnän "saloja" Business ja Life Coach Johanna Muuraiskankaan johdolla. Johanna on pitkän linjan viestinnän ja valmennuksen ammattilainen, jolta saimme käyntännön  vinkkejä mm. tehokkaaseen otsikointiin, sanoman muotoiluun, aloitukseen, substantiivitaudin välttämiseen ym.

Yhdistys järjesti Vääksyyn ja takaisin bussikyydin, osallistumismaksu tapahtumaan oli 5 €. 

Pikkujoulut

LSSA:n perinteiset pikkujoulut vietettiin tänä vuonna Ravintola Taivaanrannassa perjantaina 30.11.    
 
Lumisesta kelistä Taivaanrannan alakertaan saapui 23 sihteeriä viettämään rentoa iltaa hyvän ruuan ja juoman sekä omatoimisen pikkujouluohjelman parissa. Aikaisempaan tapaan pikkujouluun osallistujille oli pieni omakustannus. 

Kellarimenusta nautittiin joko Kellarin Lohta tai Pitkään hautunutta karitsanpotkaa, joka olikin herkullinen ja reilu annos, ravintolan suurin :)