Päijät-Hämeen Pelastuslaitos ke 14.10.2015

Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen uusin toimipaikka Paavolassa otettiin käyttöön kesällä 2014. Kolmikerroksiseen ja hieman yli 5000m2 käsittäviin tiloihin siirryttiin Möysän asemalta.

Päijät-Hämeen pelastuslaitos on yksi maan 22 alueellisesta pelastuslaitoksesta. Apua tarvitaan erilaisissa palo-, pelastus-, vahingontorjunta- ja ensihoitotehtävissä keskimäärin 73 kertaa vuorokaudessa.

Tutustuimme Paavolan toimipisteen tiloihin 22 aktiivisen yhdistyksen jäsenen voimin. Alun tietoiskun yhdistyksellemme piti hallintopäällikkö Merja Saasmo jonka jälkeen ruiskumestari esitteli toimipisteen muut tilat.

Tilojen esittelyn jälkeen pääsimme myös opettelemaan ensisammutustaitoja ensisammutus yksikön henkilökunnan avustuksella.