Vierailu Teeletissä 22.11.2023

Teeletin omistaja Tiina Pasanen esitteli kauppansa tuotteita ja kertoi, miten oli päätynyt erikoistumaan tälle alalle. Hän on perustanut yrityksensä 2017 puolisonsa kanssa. Liikkeellä on jo vakiintunutta asiakaskuntaa sekä nettikauppa.

Oli mielenkiintoista kuulla, miten eri teelaadut ympäri maailmaa päätyvät Hämeenkadun myymälään. Osa tuotteista myydään sellaisenaan, mutta omistaja tekee myös paljon omia sekoituksiaan. Hän testaa ja maistelee, sekä käyttää paljon luovuutta keksiessään uusia, osuvia nimiä teepussien etiketteihin. Hittituotteita voi syntyä ihan vahingossakin, yrityksen ja erehdyksen kautta.

Teeletissä saimme hyviä vinkkejä eri teelaatujen valmistukseen ja pääsimme maistelemaan ihania, oikeaoppisesti haudutettuja juomia, joita emme välttämättä ilman opastusta ja testausta osaisi itse ostaa. Nuuskuttelimme useita herkullisia tuoksuja eri teepurkeista ja saimme erilaisia suosituksia. Lopuksi teimme hyviä ostoksia ja varmaan moni vielä palaa puotiin joululahjaostoksille.   

 

Teeletti : Verkkokauppa & Teekauppa | Lahti